Kellun kahden maailman välissä

Valvon. Juon olutta. Tekee mieli tupakkaa, mutta enhän mä polta. En uskalla mennä nukkumaan. Mä kellun kahden maailman välissä. En tiedä kumpi vetää lujemmin ja mihin mä lopulta ajaudun vai jäänkö kellumaan tähän ikuisiksi ajoiksi. En jaksaisi tätä. Joskus tuntuu että olisi helppo vaan luovuttaa ja antaa sen hyökyaallon viedä mennessään. Toisinaan kauhon henkeni kaupalla, etten hukkuisi. Nytkin mietin että josko vain luovuttaisin. Mutta se joku sisälläni janoaa elämää ja kuiskailee toivon säteitä korvaani. Haluan kuunnella sitä kuiskausta. Haluan uskoa ja toivoa parempaan. Tiedän ettei kukaan tule mua pelastamaan ja kiskomaan kiinni elämään, mutta joskus haaveilen että joku ottaisi kädestä kiinni, pitelisi mua ja kertoisin kuinka kaikki vielä kääntyy paremmaksi. Saisin olla pieni ja heikko.